Isäni kuoli.

Hei Sepi!

Olemme lähettäneet kysymyksesi eteenpäin koulukuraattori Inkulle. Toivottavasti hän vastaa pian ja osaa helpottaa oloasi edes vähän. Laitamme hänen vastuksensa tänne niin pian kuin saamme sen.

Tällaisen menetyksen jälkeen on luonnollista, että sinulla on tarve puhua jonkun kanssa, joten "ensiapuna" ehdottaisin, että katsoisit jos kunnallasi on jonkunlainen nuorisotiedotus-sivusto, jolta näkisit jos alueellasi on esim. keskusteluryhmiä tai jokin numero, johon voisit soittaa. Kunnallasi on luultavasti myös psykologi, jonka puoleen voit kääntyä.

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on Lasten ja nuorten puhelin, johon voit soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Voit kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa sinua mietityttävästä asiasta. Palvelun puhelinnumero on 116 111.

Otamme osaa menetykseesi ja jaksamisia sinulle!

Terveisin nuorisotiedottaja Lena

Tässä Inkun vastaus:


Moi Sepi!

Ensinnäkin - isäsi kuolema ei ollut kenenkään syy, ei hänen, ei sinun, ei kenenkään. Kuolema tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin kaikkien elämässä. Mitä tiedät isäsi kuolemaan johtaneista syistä? Jos kuolemaan on johtanut esim. liiallinen päihteiden käyttö, on tärkeää ymmärtää, että on kyseessä vakava riippuvuus, josta kukaan toinen ei voi varjella - on kuitenkin kysymys jokaisen omasta hoitomotivaatiosta ja valinnoista. Painotan usein omassa työssäni koulukuraattorina, tavatessani nuoria, että lapsena ei voi eikä saa olla tulppana vanhemman pullossa tai syy vanhemmalle tehdä tai jättää tekemättä asioita. Vastuu on aina vanhemmalla itsellään oman elämänsä valinnoista. Sama asia, jos vanhempi tekee itsemurhan. Vastuu on aikuisella, eikä kuolema koskaan ole lapsen tai muun lähimmäisen syytä.

Toivosin, että kääntyisit jonkun luotettavan aikuisen puoleen esimerkiksi koulullasi, seurakunnassa, paikallisessa mielenterveystoimistossa ja saisit muutaman kerran purkaa tuntojasi isäsi kuolemaan ja siitä nousseisiin syyllisyydentunteisiin liittyen. Luulen, että hyötyisit siitä todella ja sitten; usko kavereihisi, että he kyllä jaksavat kuunnella tuntojasi. Lopulta kipu hellittää ja he varmasti toivovat, ettet jätä heitä tämän tapahtuneen ja surusi ulkopuolelle. Usein sulkeutuminen haittaa enemmän ihmissuhteita kuin asioistaan kertominen.

Voimia suruusi, kyllä sinä vielä sen yli pääset ja myös vapaudut syyllisyydenkokemuksistasi,
yst.terv. Iina-Kaisa (koulukuraattori Pietarsaaresta)