Eka kerta

06.04.2026
Hei olen nuori nainen ja minulla on ensimmäinen poikaystävä. Olemme keskustelleet että voisimme kokeilla yhdyntää, meistä kummallakaan ei ole ollut aikaisemmin seksiä muiden kanssa. Olemme harrastaneet hyväilyä ja käsiseksiä aikaisemmin. Minua mietityttää yhdyntä koska kumppanilla on iso penis että mahtuuko se sisään ja sattuuko yhdyntä. Onko asennolla väliä kun on iso penis. Olemme puhuneet että käytämme kondomia yhdynnässä ja suuseksissä, voinko minä laittaa kumppanille kortsun. Mitä muuta kannattaa huomioida ekalla kerralla. Jännittynyt
Viveca

Ungdomsinformatör Viveca Vastaa

14.04.2026

Hei ja kiitos kysymyksistäsi!

Onnea ensimmäiselle suhteelle. Ihana kuulla, että olet löytänyt sinun kaltaisen ihmisen, jonka kanssa viihdyt.

Ensimmäinen kerta on jännittävä ja monesti myös pikkasen hermostuttava. Täysin ymmärrettävää, jos sinua jännittää—et ole ensimmäinen, joka tuntee niin. Seksin tärkeimmät asiat ovat aina suostumus, kommunikaatio ja vastavuoroisuus. Tämä pätee aina—oli se sitten ensimmäinen tai sadas kerta. Hienoa kuulla, että olette pystyneet puhumaan seksistä etukäteen ilman, että se on johtanut samantien seksiin. On hyvä puhua odotuksistaan, peloistaan ja siitä miten muiden (mukaanlukien kumppanin) odotukset ja/tai näkemykset mahdollisesti vaikuttavat omiin ajatuksiin. Jatkakaa avointa dialogia seksistä, se tulee auttamaan teitä, kun se oikea hetki koittaa. 

Kirjoitit, että sinua mietityttää yhdyntä kumppanisi peniksen koon vuoksi. Tietämättä mitään kumppanisi anatomiasta sanoisin, että sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että mahtuuko hän sisääsi. Verrattuna vauvan päähän, penis ei ole paljon mitään.   

Sinun ei myöskään tarvitse pelätä kipua. Useimmiten se ei ole miehen peniksen koko, joka aiheuttaa yhdyntäkipua vaan se, että nainen ei ole tarpeeksi kiihottunut ja rentoutunut. Eli niin kauan kun olet riittävän kiihottunut, märkä ja rentoutunut yhdynnän tapahtuessa, kipua ei pitäisi ilmaantua. Moni ehkä ajattelee, että ensimmäiseen kertaan "kuuluu" kipu ja pieni vuoto, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Yhdynnän ei kuulu sattua, vaikka onkin normaali kokemus, kun harrastaa seksiä (ensimmäistä kertaa). Jos verta kuitenkin tulee, johtuu se luultavammin siitä, että hymen ei ole ollut tarpeeksi rento minkä vuoksi hymenen laajentuminen penetraation yhteydessä on johtanut mikroskooppisiin repeämiin emättimen limakalvoissa. Toistuva vuoto seksin yhteydessä/jälkeen kannattaa aina tutkia lääkärissä.  

Hyvin pitkä penis voi toki tuntua enemmän epämiellyttävältä kun mukavalta tietyissä asennoissa, jos penis pääsee niin syvälle, että se koskee kohdunsuuta mutta varsinaista kipua ei pitäisi tuntea. Epämiellyttävää tunnetta voi helposti vähentää tai välttää vaihtamalla asentoa tai sillä, että mies ei työnnä penistä kokonaan sisään. 

Elikkä. Yhdyntäkipua voi ilmaantua, jos ja kun nainen ei ole riittävän kiihottunut, märkä ja rentoutunut. Tämä tarkoittaa, että naisen tarvitsee kokea voimakasta halua sekä fyysisesti (tunne kehossa ja etenkin sukupuolielimessä) että psyykkisesti (henkinen kiihoitus, esim. että ajatukset pyörii seksissä ja haluissa). Psyykkinen kiihotus jää monesti huomioimatta, ehkä koska se ei vaikuta olevan yhtä kriittistä miesten kiihottumiskyvylle kuin naisten tai ehkä siksi, että moni ei ajattele että kiihotus alkaa aivoissa eikä sukupuolielimissä. Oli syy mikä tahansa, sen merkitystä seksuaalisessa nautinnossa ei kannata laiminlyödä. Jos tunnet, että ajatukset pyörii päässä ja stressi jyllää sisälläsi, on hyvä idea siirtää seksin ajankohtaa toiselle päivälle tai yrittää käsitellä nämä psyykkiset "ärsykkeet" ennen seksin aloittamista. 

Miksi minä jauhaan tästä niin paljon, on koska kuulemme usein naisilta kuinka yhdyntä sattui vaikka he olivat märkiä. Fyysinen stimulaatio ja kiihotus ei aina riitä. Jos pää ei ole täysillä mukana, on kehon vaikeaa lämmetä kunnolla (häpyhuulet ja emätin tarvitsevat lämmittelyä ennen seksiä samalla tavalla kuin lihakset ennen treeniä). Emätintä ja lihaksia voi jännittää tiedostamatta. Psyykkistä kiihottumista auttaa, että on tutussa, turvallisessa ja mukavassa seurassa ja, että seksikumppaniin voi luottaa. Tämä on aina tärkeää, mutta erityisesti ensimmäisellä kerralla, kun jännittyneisyyttä on vaikea välttää. 

Toinen kriittinen asia yhdyntäkivun välttämisessä on riittävä kosteus. Se tarkoittaa, että liukuvoidetta kannattaa aina käyttää—oli sitä kuinka märkä tahansa. Liukuvoide estää kitkan muodostumisen ja siten suojaa limakalvoja hiertämiseltä. Liukuvoidetta on hyvä lisätä toistuvasti seksin aikana. 

Kysyit myös onko asennolla väliä. Niin kuin jo mainitsin, voi pitkä penis aiheuttaa epämiellyttävän (ei kivuliaan) tunteen joissakin asennoissa. Esimerkiksi takaapäin-asennossa on tavallista kokea, että mies tulee "liian syvälle". Tämä ei tietenkään päde kaikille tai kaikissa tapauksissa. Ehdotan, että te yksinkertaisesti tutkitte ja kokeilette yhdessä. Edetkää hitaasti, kehoanne ja toisianne kuunnellen ja kunnioittaen. Jos jokin tuntuu oudolta tai epämukavalta, ottakaa askel taaksepäin ja/tai kokeilkaa jotain muuta. Pienen hengähdystauon jälkeen homma voi tuntua erilaiselta ja onnistua paremmin. 

Voit tietenkin pukea kumppanillesi kondomin. Se voi kuitenkin olla pikkasen haastavaa, jos hänellä on suuri terska/penis ja sinulla pitkät kynnet. Suuri terska edellyttää useimmiten, että kondomin leveyttä pitää vähän venyttää ennenkun sen voi rullata koko peniksen yli ja pitkillä kynsillä on riski, että kondomi hajoaa. Mutta ei se mitään, sitten otatte vaan uuden. Harjoitus tekee mestarin. Kannattaa ostaa muutamia erikokoisia kondomeja ja kokeilla mikä sopii teille molemmille parhaiten. Kondomin kuuluu olla tiukka mutta ei kiristävä, veren kuuluu päästä kiertämään vapaasti peniksessä. Jos kondomi tuntuu liian kireältä sitä voi yrittää venyttää leveydeltään pikkasen (muistakaa varoa kynsiä). Jos tämä ei auta, voitte kokeilla suurempaa kokoa.       

Kysyit myös mitä muuta kannattaa huomioida. Ensimmäinen asia, mikä minulla tulee mieleen, on seksin aikana keskusteleminen. Puhumalla vältätte epäselvyyksiä siitä mikä toisesta tuntuu hyvältä ja mitä hän tilanteesta oikeasti ajattelee. Puhumalla opetatte myös toisianne kehostanne ja nautinnostanne, mikä takaa nautinnollisemman seksin teille molemmille. Naisilla on yleisesti vaikeampaa saada orgasmi kun miehillä mutta puhumalla sitä vaikeutta voi vähentää. Toisena minulle tulee mieleen seksin keskeyttäminen. Muista, että sinulla on aina lupa keskeyttää seksi vaikka mikä olisi. Sillä ei ole väliä, että sinä minuutti sitten annoit suostumuksesi, tai että kumppanisi on viittä vaille saada orgasmi - jokaikinen meistä saa koska tahansa muuttaa mielensä ja keskeyttää. Ja silloin suostumus peruuntuu, mikä tarkoittaa, että jos toinen osapuoli jatkaa, hän syylistyy seksirikokseen. Kolmas asia mikä tulee mieleen, on liiallisten odotusten välttäminen. Ensimmäinen kerta—oli se sitten ensimmäinen kerta ikinä tai vaan uuden kumppanin kanssa—on harvoin mieltä mullistava kokemus. Hyvä seksi vaatii "yhteisen kielen" ja sen muodostuminen voi vaatia harjoittelua. Hyvän seksin takaaminen helpottaa myös se, että oppii tuntemaan omat ja toisen halut ja preferenssit, mikä taas voi vaati harjoittelua. Eli älkää pettykö, jos teidän ensimmäinen kerta ei ole sitä mitä odotitte. 

Oli fiilis hyvä tai huono, kannattaa puhua jälkeenpäin teidän tunteista, ajatuksista ja siitä miten te yhdynnän koitte. Muistakaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja, että negatiiviset tunteet ei automaattisesti ole toisen osapuolen syytä. Kumppani voi olla täydellinen ja tehä kaiken täydellisesti ja silti fiilis ei ole paras. 

Pieni yhteenveto miellyttävän kokemuksen takaamiseksi:

  • Puhukaa, puhukaa ja puhukaa lisää. Puhukaa odotuksista, ajatuksista ja tunteista ennen seksiä, seksin aikana ja seksin jälkeen. 
    Varmistakaa, että olette molemmat hyvässä mielentilassa ennen seksin aloittamista.
  • Älkää stressatko. Jatkakaa esileikkiä niin kauan kun on tarpeellista. Aloittakaa yhdyntä vasta sitten kun sinä tunnet olevasi valmis (jos olet epävarma miten sinä sen tiedät niin odottakaa kunnes sinusta tuntuu, että et voi odottaa sekuntiakaan pidempään). 
  • Käyttäkää liukuvoidetta!
  • Tutkikaa ja kokeilkaa yhdessä. Mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei? Kokeilkaa eri asentoja ja katsokaa mikä toimii ja ei toimi teille. 
  • Pitäkää tauko, ottakaa askel taaksepäin (menkää esim. takaisin käsihommiin) tai lopettakaa jos jokin teko tuntuu huonolta/ei tunnu onnistuvan. 
  • Kokeilkaa erilaisia kondomeja niin löydätte sen oikean teille.   
  • Muistakaan, että mielen saa aina muuttaa.
  • Pitäkää avoin mieli. Tämä pätee sekä seksin sujumiseen että toistenne haluihin/tarpeisiin. Kunnioittakaa toisianne ja kuunnelkaa toistenne toivomuksia tuomitsematta. Tämä toki ei tarkoita sitä, että tarvitsee suostua asioihin josta ei itse pidä. Olkaa valmiita sille, että ensimmäinen kerta ei ole "kaikkea mitä olitte odottaneet ja toivoneet".

Toivottavasti tämä vastasi kysymyksiin. Autamme meilellämme, joten jos sinuilla on lisää kysymyksiä, jokin muu asia mietityttää tai jos jokin vastauksessani on epäselvää, niin kirjoita meille ihmeessä uudestaan. 

Kaikkea hyvää ja onnea matkaan!

Ystävällisin terveisin,
Viveca

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minua jännittää vähän millaista on olla ekan kerran alasti poikaystävän edessä. Jos hän kokee vaikka, että minulla on liian pienet tissit tai etten vaan ole kaunis. On niin vaikea kuvitella millainen ...
Lue lisää

Onko seksi kivaa ja millaista se on?
Lue lisää

Miksi nuoret alkavat harrastaa seksiä ennen naimisiinmenoa, vaikka seksi kuuluu vaan avioliittoon? Miksi nykyajan seksuaalikasvatus ei korosta entisaikojen tapaan seksin kuuluvan pelkästään avioliitto...
Lue lisää

Voiko klitorista imeä?
Lue lisää