Eka kerta tulossa

04.07.2025
Hei minulla on tulossa ensimmäinen yhdyntä tyttöystäväni kanssa. En ole aiemmin ollut yhdynnässä. Minua jännittää että pysyykö erektio kun laitan kondomia päälle tai kestääkö erektio loppuun asti. Mikä olisi helpoin asento ekalla kerralla. Jännittynyt
Nuortenlinkin logo

Nuortenlinkki Vastaa

10.07.2025

Hei

Lämmin kiitos rohkeudestasi esittää kysymys sinua mietityttävän asian kanssa. Kerrot,

että sinulla on ensimmäinen yhdyntäkerta tulossa ja se jännittää sinua. Pohdit, pysyykö erektio kun laitat kondomia päälle. Lisäksi pohdit millainen asento on paras ensimmäisellä seksikerralla.

On tavallista ja ymmärrettävää, että ensimmäinen yhdyntä jännittää. Kuten kuvailet, on tavallista, että esim jännityksen myötä erektio lähtee ja niin käy kovin usein. Myös kondomin laiton aikana näin saattaa käydä. Tätä on turha kauheasti jännittää, sillä se on normaalia ja seksissä voi keskittyä myös muuhun hyväilyyn kuin yhdyntään, ja joskus erektio saattaa palata. Omasta jännityksestä kertominen seksikumppanille voi myös helpottaa. Jos kuitenkin päädytte yhdyntään, ei ole tiettyä asentoa joka toimisi parhaiten, mutta esimerkiksi ns lähetyssaarnaaja eli peniksellinen toisen päällä voi olla hyvä asento aloittaa. Tärkeintä on, että toimitte niin miten molemmista hyvältä tuntuu. Seksissä ei ole mitään sääntöjä, mutta tärkeintä on että kummallakin on turvallinen olo.

Toivottavasti vastauksestani oli sinulle apua. Jos sinulle jäi jotakin kysyttävää, vastaan mielelläni jatkokysymykseen. Tsemppiä ekaan kertaan ja mukavaa kesää! 

Ystävällisin terveisin,

Amanda Johansson
Neuvontapalvelun vastaaja 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minua jännittää vähän millaista on olla ekan kerran alasti poikaystävän edessä. Jos hän kokee vaikka, että minulla on liian pienet tissit tai etten vaan ole kaunis. On niin vaikea kuvitella millainen ...
Lue lisää

Onko seksi kivaa ja millaista se on?
Lue lisää

Miksi nuoret alkavat harrastaa seksiä ennen naimisiinmenoa, vaikka seksi kuuluu vaan avioliittoon? Miksi nykyajan seksuaalikasvatus ei korosta entisaikojen tapaan seksin kuuluvan pelkästään avioliitto...
Lue lisää

Voiko klitorista imeä?
Lue lisää