Miehen kipeä

20.05.2022
Haluaisin ottaa yhteyttä mieheen. Meidän yhteyden pidosta on yli puoli vuotta. Hän lopetti minulle vastaamisen. Kaipaan häntä silti. Mk
thumbnail image1

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

23.05.2022

Hei,

Suhteen päättyminen ja toisen henkilön hiljentyminen tuntuu aina vaikealta. Joskus se tapahtuu toisen päätöksestä ja sitä ei ole välttämättä helppo ymmärtää tai hyväksyä. Kerroit, ettette ole olleet puoleen vuoteen yhteydessä, mutta kaipaat häntä edelleen, joka vaikuttaa siltä, että sinulla on edelleen tunteita häntä kohtaan. On kuitenkin hienoa, että olet pystynyt antamaan miehelle aikaa ja tilaa näin pitkään.

Sinulla on oikeus selittää miehelle näkemyksesi suhteenne päättymisestä ja voit hyvin kertoa, että kaipaat häntä. Koska aikaa on kulunut näin paljon, olet varmaankin ehtinyt jo miettiä, mitä haluaisit kertoa hänelle. Voisi olla hyvä, että kirjoitat valmiiksi viestin ja mietit, mitä haluat hänelle sanoa. Voisit myös miettiä jo etukäteen erilaisia vaihtoehtoja sille, miten hän vastaanottaa viestisi  – jos hänen vastaa ja yllättää positiviisesti vastauksellaan tai jos hän ei vastaakkaan tai vastaus ei miellytä sinua. Näin pystyt hieman ennakkoon jo valmistautua, eikä tunne ohjaa sinua liikaa. Esim. Jos mies haluaa nähdä, mieti mitä itse haluat näkemiseltä tai jos mies ei vastaa/vastauksesta jää pahamieli, tee jotain, mistä sinulle tulee hyvä mieli.

On toivottavaa, että mies pystyisi keskustelemaan asioista kanssasi ja kuuntelemaan sanottavasi. Toisaalta, jos mies ei halua olla yhteyksissä, on sinun kunnioitettava hänen päätöstään.

Mukavaa alkavaa kesää!

Terveisin, Piia

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mun poikaystävä kertoi että sen penis on noin 14,5cm pitkä ja ympärysmitta 11,5cm. Alko vähän jännittää että sattuuko tuo seksin aikana?
Lue lisää

Onko normaalia, että 19-vuotiaalla miehellä on niin voimakas purkautumistarve, että runkkaan 3-4 kertaa-vrk? Voiko naisen kanssa olla yhdynnässä useamman kerran vuorokaudessa?
Lue lisää

Onko sopimatonta, että tyttö pyytäisi poikaystävää nuolemaan pillua? Eikö pojan kuuluisi tehdä aloitteet seksissä? Suhteemme on vielä aika uusi, mutta haluaisin, että mun pillua nuoltaisiin.
Lue lisää

Meillä on käynyt muutaman kertaa seksin aikana sellainen tilanne, että poikaystävä on ollut juuri laukeamaisillaan, mutta juuri sillä hetkellä olemme keskeyttäneet seksin, ja hän on saanut estettyä la...
Lue lisää