Kuoleman sureminen

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Suurin osa aikuisista ihmisistä luultavimmin tietää ja tiedostaa sinun tavoin, että me kaikki kuolemme joskus. Kuoleman lopullisuus tai toisen poismeno voi silti yllättää. Kuoleman aiheuttamat surureaktiot eivät kuitenkaan ole samanlaisia kaikilla, eivätkä kaikki sure samalla tavoin näkyvästi. Luonnollisesti suremiseen liittyy tunneside vainajaan. Mikäli menehtynyttä on rakastanut kovasti, voi kuolema tuntua kipuna loppuelämän ajan. Mikäli kiintymys kuollutta kohtaan on ollut yhtä kuollutta kuin kuollut itsekin, ei kuolema välttämättä hetkauta samalla tavalla. Joissakin tapauksissa kuolema voi tuntua myös helpotukselta, esimerkiksi toisen sairastettua kivuliaasti kauan tai mikäli suhde vainajaan on ollut hyvin kompleksinen.

Surun kokeminen läheisen kuoleman jälkeen on kuitenkin hyvin normaalia. Läheisen ihmisen kuolema voi vaikuttaa elämään hyvin kokonaisvaltaisesti; se voi näkyä konkreettisesti elämän muuttumisena esimerkiksi silloin, jos on tottunut jakamaan arkeaan toisen kanssa. Suru voi myös pyyhkäistä voimakkaasti yli silloinkin, vaikka kuolemaan olisi ehtinyt järjen tasolla valmistautuakin, esimerkiksi läheisen sairastettua kauan tai kuolevan ehdittyä jo korkeaan ikään.

Kulttuurit ja uskonnot voivat vaikuttaa suuresti siihen, kuinka yksilö kuolemaan suhtautuu. Esimerkiksi joissain uskonnoissa kuolema nähdään vain välietappina ennen uutta jälleennäkemistä. Silloin suru voi tuntua helpommalta kantaa. Puolestaan joissakin ideologioissa kuolema nähdään osana suurempaa kokonaisuutta ja elämän kiertokulkua. Tällöin kuolema voi tuntua luonnolliselta eikä siihen liitetä suurempaa dramatiikkaa, vaikka uskallankin väittää, että sitä tunnetasolla siihen silti aina väistämättä liittyy.

Ihmisillä on erilaiset persoonat, pelot ja elämänvoimat. On hienoa, jos pystyt elämään elämää ilman elämää värittävää kuoleman pelkoa. Tunnetko kuitenkin elämäniloa ja nautit siitä, että saat elää tätä elämää vai suhtaudutko elämään muutoinkin välinpitämättömästi? Välinpitämätön suhtautuminen kuolemaan voi olla oire alakuloa suuremmasta, mutta näin lyhyen tekstin perusteella en uskaltaisi sellaista edes ehdottaa. Toisaalta haluaisin lukea tekstisi siten, että elät tiedostaen, että jokainen päivä voi olla viimeinen: siten elämästä saa varmasti paljon irti.

En myöskään usko, että voit ottaa poismenostasi johtuvaa surua heiltä, jotka ovat sinua lähellä. Heillä on oikeus surra ja käsitellä kuolemaa, joka heitä koskettaa.

Vakavasta aiheesta huolimatta toivon sinulle aurinkoista kesää,

Terveisin Stinke