Koira ja vanhemmat rakastivat minua oikeasti

Heippa ja kiitos yhteydenotostasi!

Ihana kuulla, että olet saanut kasvaa perheessä, jossa olet saanut rohkaisua. On todella tärkeää saada kokea, että vanhemmat ovat aidosti kiinnostuneita lapsestaan! Taloudellinen turva on toki merkittävä tekijä lapsenkin elämässä, mikäli asioista on puutetta tai muutoin perheen taloudellinen niukkuus ulottuu lapsenkin elämään. Uskon kuitenkin, että loppupeleissä perheen kannustus, tuki ja lämpö painavat vaakakupissa enemmän, mikäli lapsi kuitenkin saa syödäkseen ja katto on pään päällä. Ja niin vanhempasi tuolla henkisellä tuella tukivat sinut elämään, jossa voit itse valita taloudellisesti mahdollisuuksien rajoissa toisin (koulutuksen mahdollisuus).

Nyt koet kuitenkin yksinäisyyttä ja kaipaisit aitoa yhteyttä toisiin ihmisiin. Paikoittain tekstistäsi kuultaa syvä pettymys toisiin ihmisiin. Ymmärrän, että vanhemmat eivät voi ystäviä korvata, vaan ihminen tarvitsee myös ikäistään seuraa.

Ystävyys on ihanaa, mutta se voi olla myös haastavaa välillä. Aikuisina meillä on kaikenlaisia velvollisuuksia; kenellä töitä, kenellä harrastuksia, jollakulla lapsia ja jotkut pitävät huolta sairaista vanhemmistaan. Aikataulut ovat kiireisiä ja aikaa ei välttämättä meinaa riittää niille mieluisillekaan asioille. Voisiko siis olla, että ihmisillä olisi vilpitön halu tehdä kanssasi asioita ja tulla uimaan, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet? Toisaalta tietävätkö he, että odotat sellaista heiltä? Joskus vallalla on sellainen keskustelukulttuuri, jossa ihmiset ikään kuin puhuvat lämpimikseen tai siten, että asiat jäävät roikkumaan ilmaan- eikä toinen ihminen ole tajunnut lupautuneensa johonkin. Näin ollen he eivät myöskään välttämättä ole tietoisia siitä, että olet kokenut heidän pettäneen lupauksesi. Otathan asian rohkeasti heidän kanssaan puheeksi, että hei, mites se uimaan meno? He eivät välttämättä tiedä, kuinka yksinäiseksi itsesi tunnet.

Kysyt, ketä sinun tulisi rakastaa tai kenen tulisi rakastaa sinua? Se on jotakin, jota sinun itse tulee selvittää. Voisit aloittaa miettimällä, mitä itse ajattelet rakkaudesta ja sen eri tasoista? Mitä ja millaista on lähimmäisenrakkaus ja miten se elämässäsi ilmenee? Entä millaista rakkaus ystävyydessä on, miten se ilmenee? Parisuhderakkaus?

Kerrot olevasi rakastava persoona, mutta kuitenkin puhut mielestäni ihmisistä omien tarpeidesi täyttäjänä: ”Mitä teen ihmisillä joka puhuu jäätelöstä kun minä tarvitsen suolaa, ei oikeasti ole kiinnostunut minusta.” Ymmärrän toki, mitä ajat takaa. Siinä lieneekin osittainen vastaus edelliseen kysymykseesi siitä, ketä sinun tulisi rakastaa. Eli mikäli tarvitset nauloja, on etujesi mukaista mennä rautakauppaan. Jos vaatimalla vaadit nauloja vaatekaupasta, molemmat turhautuvat: sekä sinä, että vaatekaupan myyjä. Voisiko siis olla niin, että tämän hetkisessä elämässä pyydät ja toivot asioita vääriltä henkilöiltä? Sellaisilta, jotka eivät osaa tai pysty vastaamaan tarpeisiisi?

Sinä olet oma persoonasi. Sinulla on omat piirteesi ja tarpeesi. On helpompaa, mikäli löydät ystäväksesi ihmisen, jonka piirteet ja tarpeet ovat yhteneväiset kanssasi. Kaikki ihmiset eivät ajattele asioista samalla tavalla, eikä tarvitsekaan! Ihmiset voivat olla keskenään ystäviä ja rakastaa toisiaan, vaikka he eivät ajattelisi samalla tavalla. En kuitenkaan ole kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmisten tulisi käsittää toisensa neutraalisti ja muokattava ajatuksiaan sinun mielenkiintosi kohteiden mukaan. Sehän olisi tylsää! Miten sitten oppisimme maailmasta, ilmiöistä, asioista ja toisista ihmisistä, jos vain myötäilisimme toisiamme?

Olennaista ystävyydessä ei siis mielestäni ole myötäileminen, vaan aito kiinnostus toisen asioita kohtaan ja toisen ihmisen erilaisuuden hyväksyminen. Hyväksyminen vaatii molemminpuolista kunnioitusta. Kukaan ei pakota ketään olemaan mitään mieltä! On tärkeää ymmärtää, että vaikka asiat riitelisivät, ihmisten ei tarvitse riidellä. Ystävyyden tulisi olla vastavuoroista: toinen saa kertoa niistä asioista, mistä on kiinnostunut, ja toinen omistaan. Tietenkin voi helpottaa, mikäli kiinnostuksen kohteet ovat samat. Silloin keskustelu saattaa soljua helpommin, mutta dialogiin on mahdollista (ja hedelmällistä!) päästä, vaikka kiinnostuksen kohteet olisivatkin täysin erit.

Toisin sanoen mielestäni jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus olla oma itsensä. Kenelläkään ei ole velvoitetta rakastaa ketään. Rakkaus tulee ihmisen sisältä; se alkaa meistä itsestämme. Ensin meidän tulee oppia rakastamaan itseämme, ja sitä kautta me alamme rakastaa myös toisia ihmisiä. Me emme voi vaatia ihmisiltä rakkautta meitä kohtaan, vaikka meillä olisikin suuri ja inhimillinen rakkauden tarve sisällämme. Usein rakkaus ruokkii itse itseään. Kun rakastamme itseämme, alkaa se heijastella rakkautta takaisin.

Onkin tosi harmillista, että usein kun ihmisillä eniten on tarve tulla rakastetuksi, saattavat he alkaa käyttäytyä tavoilla, jotka voivat työntää luotaan toisia ihmisiä: alamme vaativiksi tai syyllistäviksi. Ne ovat ymmärrettäviä reaktioita, mutta eivät kovin rakentavia. Omista käyttäytymismalleista ja ajatuksista on siis hyvä tulla tietoiseksi, jotta niitä voi muuttaa.

Kiltteys on erittäin jalo ja hyvä ominaisuus ihmisessä. Sitä ei tarvitse muuttaa! Omaa elämää ei kuitenkaan kannata muokata muiden tarpeiden mukaiseksi, vaan siten, että itse voi hyvin. Omat rajansa on siis hyvä tuntea: mikäli liiallinen kiltteys ajaa usein tilanteisiin, joissa huomaa sysäävänsä kerta toisensa jälkeen muiden tarpeet omiensa edelle, voi olla syytä työstää omia rajojaan. Liiallinen kiltteys saattaa johtaa myös ihmissuhdeuupumukseen ja siihen, että loppujen lopuksi ei edes käyttäydy toisia kohtaan kovin kiltisti. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos uhrautuvaisuus muuttuukin marttyyrimäiseksi käyttäytymiseksi.

Sinulla on kuitenkin selkeästi syvät ajatukset siitä, kuinka syvää ystävyys ja parisuhde voi parhaimmillaan olla. Sinun tulee vain löytää ne ihmiset, jotka ajattelevat ystävyydestä samalla tavalla. Mikäli löydät vastavuoroisen ihmissuhteen, tulet varmasti saamaan paljon rakkautta osaksesi – sillä usein se mitä annat, löytää luoksesi takaisin. Herkkyyskin on siis hyve: herkät ihmiset voivat aistia asioita syvemmin, niin hyvässä kuin pahassa. Se on kuitenkin ominaisuus, jota ei voi poistaa. Uskon, että kun tiedostaa oman herkkyytensä ja sovittaa oman elämänsä sen mukaan, voi elämästä saada herkkyyden avulla todella paljon irti!

Yhdynnät muodostuvat yhdynnässä olevien mukaisesti, eli ihannetapauksessa molemmat jakavat samat kiinnostukset ja haluavat tehdä ja tekevätkin hyvää toisilleen. Ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä, ja joskus kiinnostukset eivät ole samat siinäkään, tai toinen saattaakin keskittyä liikaa omaan nautintoonsa: nämäkään eivät ole maailmanloppuja, vaan avainsanat ovat halu ymmärtää, kertoa ajatuksistaan ja halu olla toiselle hyvä.

Muista olla itsellesi ja toisille armollinen,

Loppujen lopuksi me kaikki olemme vain ihmisiä.

Toivon sinulle lämmintä joulukuun alkua,

T. Stinke