Porno televisiossa

28.02.2022
Onko Suomen tv:ssä näytetty koskaan pornoa pääkanavilla? Saako sitä näyttää? Olen kuullut, että 1990-luvulla ja sen jälkeenkin näytettiin perjantai-iltaisin eroottisia elokuvia ja sarjoja. Haluaisin tietää minkä verran paljasta pintaa niissä näkyi. Näytettiinkö niissä esim. hyväilyjä, ja oliko suuseksiä tai yhdyntää? Miksi niitä ei ole enää?
Tessi klippt

Hälsovårdare och sexualrådgivare Tessi svarar

Ungdomsinformatör Piia svarar

07.03.2022

Hei,

Kysyit, onko Suomessa näytetty pornoa pääkanavilla. Tämä vähän riippuu siitä, mikä tulkitaan ”pornoksi”. Kuten kerroit, on telkkarissa näytetty eroottista sisältöä sisältäviä elokuvia ja sarjoja, mutta verrattuna netistä löytyvään pornoon, ei telkkarissa näytettyä voi laskea ”pornoksi”. Alastomuutta saattaa näkyä (vain ylävartalo ja takapuoli), mutta ei varsinaisesti sukupuolielimiä tai yhdyntää. Alastomuutta sisältäviäkin ohjelmia näytetään vain ilta-aikaan, jolloin lapset ei todennäköisimmin ole telkkarin ääressä.

En osaa tarkkaan vastata, miksi niitä ei näytetä enää, mutta siitä on vasta muutama vuosi, kun esim. ”Emanuelle” näkyi joillain Suomen kanavalla. Se on ehkä lähimpänä semmoista pornografista sisältöä, mitä kanavilla voidaan näyttää. Nykyään varsinaista pornoa on netissä niin laajasti, ettei tv-kanavilla ole mitään tarvetta näyttää semmoista sisältöä.

Terveisin, Tessi

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Minua jännittää vähän millaista on olla ekan kerran alasti poikaystävän edessä. Jos hän kokee vaikka, että minulla on liian pienet tissit tai etten vaan ole kaunis. On niin vaikea kuvitella millainen ...
Läs mera

Onko seksi kivaa ja millaista se on?
Läs mera

Miksi nuoret alkavat harrastaa seksiä ennen naimisiinmenoa, vaikka seksi kuuluu vaan avioliittoon? Miksi nykyajan seksuaalikasvatus ei korosta entisaikojen tapaan seksin kuuluvan pelkästään avioliitto...
Läs mera

Voiko klitorista imeä?
Läs mera